
Reiki on universaalia elämänenergiaa, joka avaa lempeästi kehossa olevia energiatukoksia ja puhdistaa ja tasapainottaa chakrat eli energiakeskukset. Reiki on vakiintunut vaihtoehtoinen kosketushoitomuoto, jossa parantavaa energiaa välittyy hoitajan käsien kautta hoidettavan korkeimmaksi parhaaksi.
Hoito tapahtuu hoitopöydällä pukeissa. Hoitajan kädet ovat paikallaan kevyessä kontaktissa eri kohdilla hoidettavan kehoa. Osittain hoito voi tapahtua kehon ympärillä, auralla, ilman fyysistä kosketusta.
Hoito tuntuu lämpönä ja syvänä rentoutumisena. Toisinaan hoidettavat kertovat tuntevansa väreilyä, aaltoja tai saavansa väriaistimuksia. Mieleen voi myös palautua muistoja tai pintaan voi nousta tunteita.
Reiki on kokonaisvaltaista kehon, mielen ja sielun hoitoa. Reiki käynnistää ja voimistaa kehon omaa paranemisprosessia niin fyysisellä, emotionaalisella kuin henkisellä tasolla. Reiki ohjaa meidät yhteyteen oman korkeamman minämme kanssa ja voimme vastaanottaa elämänenergiaa tarvitsemaamme asiaan. Hoito avaa lempeästi kehon lukkoja ja hoitaa myös kauempaa, aina edellisistä elämistä saakka juontuvia kipuja.
Reiki on täydentävä hoitomuoto ja sopii kaikille henkisen yhteyden vahvistamiseen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vaalimiseen. Reikistä hyötyy jokainen, ja hoito sopii myös yleisen terveyden ja mielenrauhan ylläpitoon.
Reikihoitoon voit varata 30min, 60min. tai 90min. vastaanottoajan. Yleisimmin hoitoon varataan tunti. Tunnin vastaanotto sisältää hoidon lisäksi lyhyen alku- ja loppukeskustelun.
Puolen tunnin hoito sopii, jos haluat ensin tutustua Reikiin ja minuun. Se soveltuu myös hyvin lyhyeen hiljentymiseen ja energian tasapainotukseen tai esimerkiksi Reiki-vihkimyksen vahvistukseen, jos olet aiemmin käynyt reikikurssin.
Puolentoista tunnin vastaanotolla voimme kartoittaa hoidon tarvetta syvemmin ja jätämme toiveesi mukaan aikaa myös palautekeskustelulle.
Hoitoaikoja voit tiedustella sähköpostitse omshantipalvelut (at) gmail.com tai tee varaus suoraan kalenteriin. Vastaanottoni sijaitsee Studio Vintillä Tampereen keskustassa, os. Näsilinnankatu 34 A, 33200 Tampere.
Jikiden Reiki
Reikin juuret ovat Japanissa, mutta länsimaissa useimmiten tarjottavasta Reiki-hoidosta on jäänyt pois monia perinteisiä hoitotekniikoita. Jikiden Reiki tuo hoidon ulottuvillesi alkuperäisessä muodossaan. Jikiden tarkoittaa ”suoraan opetettu” tai ”suoraan peritty” ja hoitomuoto noudattaa Reikin japanilaista perinnettä.
Hoito perustuu Qi:n virtaavuuden edistämiseen meridiaaneissa eli energiakanavissa. Käsittely purkaa energiatukoksia ja palauttaa kehon energiatasapainon. Kun kehon oma elinvoima lisääntyy, immuniteetti ja palautumisjärjestelmä aktivoituvat. Hoito auttaa parantamaan unenlaatua, purkamaan stressiä ja virkistämään aineenvaihduntaa.
Hoito tapahtuu pukeissa hoitopöydällä ja sisältää valikoiden kädet paikallaan pysyvää kosketusta, pehmeää taputtelua, energiahierontaotteita, akupainelua ja sivelyjä. Jikiden Reiki on hivenen fyysisempää kuin Reiki-energiahoito. Jikiden Reiki soveltuu myös hyvin erilaisten riippuvuuksien, psyykkisten pulmien ja tunneperäisten vaivojen hoitoon. Hoitoaikoja voit tiedustella sähköpostitse omshantipalvelut (at) gmail.com tai tee varaus suoraan kalenteriin.
Kaukohoito
Reiki on ajasta ja paikasta riippumatonta energiaa ja toimii tehokkaasti myös etähoitona. Kaukohoitoa voi kohdentaa mihin tahansa asiaan kehossa, mielen tasolla tai tunne-elämässä tai puhtaasti yleiseen hyvinvointiin. Reiki voi auttaa löytämään ratkaisuja ja suuntaamaan omaa elämää ja ajatuksia uudella tavalla.
Kaukohoito tapahtuu sovittuna aikana ja vastaanotat hoidon kotonasi omassa rauhassasi. Kaukohoitoa kanavoin kahdella erillisellä hoitokerralla, aina puoli tuntia kerrallaan esimerkiksi perättäisinä päivinä tai sovitusti vaikkapa muutaman päivän välein. Hoidon jälkeen saat sähköpostitse palautetta ja voit kysyä mahdollisesti mieleen nousseista asioista. Hoidon veloitus etukäteen.
Kaukohoidon tiedustelut sähköpostitse: omshantipalvelut (at) gmail.com.
Reikikurssit

Reikikurssilla opit parantavan energian kanavoimisen ja voit hoitaa itseäsi ja läheisiäsi lempeällä ja helpolla tavalla. Reiki ei ole pelkästään hoitometodi vaan se on syvällinen itsetuntemuksen ja henkisen kasvun polku. Reiki ohjaa näkemään rakkauden olemuksen kaikkeudessa.
Reiki 1 -kurssilla opit itsen ja toisen hoitamisen perusteet, hoito-otteet ja energiakehon rakenteen. Reiki 2 -kurssilla saat käyttöösi kolme symbolia ja opit hoidon välittämisen ajan ja paikan yli. Reiki 3 -koulutus on henkisen kasvun tie, joka vie niin halutessasi reikiopettajaksi.
Opetan kaikkia reikiasteita Mikao Usuin perinteen länsimaisen linjauksen mukaisesti. Olen myös opiskellut alkuperäistä japanilaista Reikiä Frank Arjava Petterin ohjauksessa, jossa opettajaketjuni on Mikao Usui – Chujiro Hayashi – Chiyoko Yamaguchi – Frank Arjava Petter – Marika Laijärvi. Reikikursseistani löydät lisää tietoa Kurssit -sivulta.
Lämpimästi tervetuloa reikitielle!
kuva: Kaisa-Liisa Ikonen






Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.