Tähtioppaasi

Uutuuskirjani ”Tähtioppaasi” johdattaa astrologian kiehtovaan maailmaan!


Positiivinen astrologiaopas auttaa ymmärtämään itseä ja muita. Oinas aloittaa astrologisen vuodenkierron, jonka kalat tuo päätökseensä. Vuodenaikojen vaihtuessa jokaisella eläinradan merkillä on jotakin annettavaa meille kaikille. Tähtimerkkien vahvuuksien lisäksi kirja esittelee kunkin merkin hallitsijaplaneetan ja sitä ohjaavan enkelin.

Jokainen merkki saa myös oman inspiroivan meditaationsa, jonka avulla voi syventää merkin tematiikkaa. Kaksitoista lämminhenkistä meditaatiota ilmestyvät omina äänikirjoinaan.

✨Saatavilla kirjakaupoista ja äänikirjapalveluista! ✨

Featured post

Restoratiivisen joogan kurssi pe 20.11. klo 18-19.30


Tervetuloa hiljentymään syvän syksyn syliin! Pysähdymme kuuntelemaan luonnon sykliä ja laskeudumme kiireestä lepoon ja rauhaan.

Restoratiivinen jooga on palauttava ja hoitava joogamuoto. Asennoissa ei käytetä lainkaan lihasvoimaa, vaan pitkäkestoiset asanat tuetaan bolsterien, joogablokkien ja vöiden avulla rentoutumisen tilaan. Hengityksen avulla avataan kehoa ja rauhoitetaan hermostoa. Harjoitus lievittää stressiä, parantaa unenlaatua, vahvistaa vastustuskykyä ja purkaa lempeästi niin fyysisiä kuin mielen kireyksiä.

Harjoitus päättyy sanallisesti ohjattuun loppurentoutukseen ja kehotietoisuusharjoitukseen eli Jooga Nidraan, jonka aikana voit vain levätä ja antaa kehon elpyä ja latautua.

Pukeudu harjoitukseen lämpimästi pitkähihaisiin ja -lahkeisiin vaatteisiin ja villasukkiin. Kaikki varusteet on valmiina paikan päällä!

Lämpimästi tervetuloa mukaan rauhoittumaan ja hiljentymään!

Kurssipaikka: Joogapaikka, Sammonkatu 8-10, 33540 Tampere, www.joogapaikka.fi

Osallistuminen: 39€

Ilmoittautuminen: Joogapaikan varauskalenteriin.

Astrologian perusteet 13.-14.2.2027

Tervetuloa tutkimusretkelle minuutesi salaisuuksiin!


Viikonlopun aikana saat johdatuksen länsimaisen astrologian perusteisiin. Tutkailemme esimerkinomaisesti osallistujien karttoja enkelinäkökulmasta ja positiivisessa valossa. Osallistuminen ei edellytä ennakkotietoja astrologiasta.

Aikataulu: la-su klo 10-17

Kurssipaikka: Olotila Moyo, Tuomiokirkonkatu 1, 33100 Tampere

Kurssimaksu 160€ sisältää kirjallisen kurssimateriaalin, tähtikarttasi ja kahvit/teet. Astrologian perusteet-kurssini kertaajat puoleen hintaan!

Ohjelmassa mm.
* Kuinka astrologista karttaa luetaan?
* Polariteetit, laadut ja elementit
* Aurinkomerkit, nousumerkki ja planeetat
* Sieluntehtävä ja enkelijohdatus

Ilmoittautumiset 5.2.2027 mennessä syntymäaikatietojen kera (ppkkvv, syntymäpaikkakunta ja kellonaika) omshantipalvelut(at)gmail.com

Tervetuloa!

Reiki II -kurssi 14.-15.11.2026


Tervetuloa syventämään tuntemustasi Reikistä!
Reiki 2-kurssilla saat käyttöösi kolme Reiki-symbolia ja opit kaukohoidon. Kurssi on avoin Reiki 1-kurssin käyneille.

Kurssipaikka: Olotila Moyo, Tuomiokirkonkatu 1, 33100 Tampere.

Lisätietoja kurssit-sivulla.

Vastaanottoni Studio Vintillä


Vastaanottoni perjantaisin Studio Vintillä, Näsilinnankatu 34 A, 33200 Tampere! Lämpimästi tervetuloa lataavaan Reiki-hoitoon ja sielunkuvaa avaavaan astrologiseen tulkintaan! Myös Yinjoogan pienryhmät ja tilaustunnit sopimuksen mukaan. Valotyötä sydämellä❣️

Ajanvaraukset varauskalenteriin tai tiedustele sähköpostitse omshantipalvelut(at)gmail.com

Nähdään Vintillä!

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑